26.10.2015

Rokotukset + lääkitykset Trans-Siperian läpi Kaakkois-Aasiaan matkaavalle.

Aloin tässä kovasti jo suunnittelemaan tuota tulevaa reissua koska on niin monta asiaa jotka täytyy ottaa huomioon ennenkuin voi "vain lähteä". Teen tänne blogiin nyt sarjan muistilistoja itselleni ja muillekkin samaa reittiä aikoville. Ensimmäiseksi käsittelen rokotukset.

Oma varma reittisuunnitelmani on siis Helsinki-Moskova-Ulanbataar-Beijing mutta sen jälkeen kaikki onkin auki. Taiwan, Vietnam, Gambodza, Laos, Myanmar, Filippiinit, Indonesia, Malesia ja Singapore on kaikki mun listalla. Kaikkea ei voi saada ja siksi katsonkin paikan päällä mikä on järkevää ja mun budjetille sopivaa. Mun budjetti on n. 900e/kk ja se tarkottaa sitä että mun on "pakko" (heh todella pakko) hengailla erinäisissä paikoissa aina pidempään koska siirtymät maksaa jonkin verran. Lentää en ajatellut, mun mielestä on siistimpää matkustaa maan pinnalla maiden sisällä. Kotiin ehkä sitten kun se päivä koittaa. Tai Valko-Venäjälle. Tai itseasiassa mieleeni juolahti hyvä kysymys että mikä koti? Missä mun kotini on siinä vaiheessa kun on kotiinlähdön aika?

ROKOTUKSET
Tämän matkan eniten aikaa ja rahaa vievä osa. Mulla vanhenee juuri nyt jotain noista perusrokotuksista joten extrarokotusten päälle joudun uusimaan ton rokotuspohjan. Joudun siis ottamaan ihan järkyttävän liudan rokotteita. En edes tiedä vielä onko se mahdollista fysiologisesti mutta kerron kun olen soittanut lääkäriin.

MPR-rokote eli rokote sikotautia, tuhkarokkoa ja vihurirokkoa vastaan. Vuoden 1970 jälkeen syntyneet on rokotettu koulussa tai neuvolassa. Jos suojaa ei ole, sen saa ilmaiseksi.

DT - ja DTaP-rokote - dT on rokote kurkkumätää, ja jäykkäkouristusta vastaan, dtapissa mukaan tulee hinkuyskäsuoja. Kolmoisrokote dtap saadaan koulussa 14-15-vuotiaana ja uusitaan dT-rokotteena 10 vuoden välein. dT on ilmainen aikuisille, dtap maksullinen.

IPV-rokote eli poliorokote. Tämäkin saatu lapsena ja jos meinaa matkailla paljon suositellaan rokotteen uusimista 5 vuoden välein. Kulkee nimellä Imovax, hinta n. 20e.

Rokote hepatiitti A:ta ja B:tä vastaan. Tämä ei kuulu mihinkään rokotusohjelmaan. Kulkee nimellä Twinrix. Rokottaminen tapahtuu kolmessa osassa joista toinen annetaan 1kk kuluttua ensimmäisestä ja kolmas puolen vuoden kuluttua ensimmäisestä. Näin annettuna rokotteen suoja on elinikäinen. Rokotteen hinta on noin 40e/kpl.

TBE-rokote eli rokote puutiaisaivokuumetta vastaan. Suomessa mm. Ahvenanmaalla asuvat rokotetaan tätä vastaan ja Turun saaristossa kiertää punkkibussi jossa rokotteen voi ottaa. Rokottaminen tapahtuu kolmessa osassa joista toinen otetaan 1-3kk ensimmäisen jälkeen ja kolmas 5-12kk ensimmäisen jälkeen. Tehosterokotus 3 vuoden päästä ensimmäisestä ja tämän jälkeen 5 vuoden välein. Rokote kulkee nimellä Tico-Vac ja maksaa noin 40e/kpl.

Rokote Japanin aivokuumetta vastaan. Nimensä vastaisesti Japanin aivokuumetta esiintyy hyvinkin laajalti pitkin Aasiaa. Rokottaminen tapahtuu kahdessa osassa joista toinen otetaan 28 päivää ensimmäisen jälkeen ja vähintään 10 päivää ennen lähtöä. Tehoste otetaan 1-2 vuoden kuluttua. Rokote kulkee nimellä Ixiaro ja maksaa n. 126e/kpl.

Rokote lavantautia vastaan voidaan ottaan rokotteena tai rokote voidaan syödä kapseleiden muodossa. Rokote kulkee pillereinä nimellä Vivotif ja se maksaa n. 35e. Kolme kapselia otetaan joka toinen päivä.

Itselläni on voimassa tällä hetkellä siis MPR, tetanus (jäykkäkouristus) ja hepatiittirokotukset eli tässä on edessä siis vielä aikamoinen rokotusrumba;
Boostrix-Polio, sisältää kurkkumädän, jäykkäkouristuksen, hinkuyskän ja polion tehosteet, 33e
Tico-Vac, puutiaisaivokuume 2 x 35e
Ixiaro, Japanin aivotulehduksen ehkäisyyn, 2 x 126e
Vivotif, lavantautiin 35e
Minun kohdallani pelkkien rokotteiden hinnaksi tulee siis jo n. 400e plus mahdolliset pistoskulut.
Laskelmieni mukaan rokotusten aikataulujen mukaan pääsen lähtemään matkaan siis vasta joulukuussa. 

Oma luokkansa ovat malarianestolääkitykset joita on joka lähtöön riippuen siitä mihin päin suuntaa. Ne täytyy lääkärin vaan sitten päättää omien reissusuunnitelmien mukaan. Malariaa estetään syömällä antibiootteja jo ennen matkalle lähtöä, matkan aikana ja sen jälkeen. Ainakin minulla olevaa Doximediä jota en syönytkään viime Thaimaan reissulla. 









Lähteet:
Terveystalon rokotehinnasto
Diacorin rokotehinnasto
http://www.rokote.fi
https://www.thl.fi/fi/
http://www.rokotusinfo.fi
http://www.laakeinfo.fi
http://www.terveyskirjasto.fi

TERVEisin, Millamaija

//So, this is a posting about vaccinations that Finnish people need for traveling from Moscow to Beijing through Mongolia, and all the way to Southeast Asia. These illness's are mumps, measles, rubella, tetanus, diphtheria, pertussis, poliomyelitis, hepatitis A + hepatitis B, Tick-Borne encephalitis, Japanese encephalitistyphoid fever (pills) and malaria (pills).
For some of these, we get vaccinations as a child and they last through a lifetime, some of them have to be re-taken and some of them are extra just for traveling.
My vaccinations are gonna cost around 400 euros (+malariapills) and it will take over one month that they start to work properly from the first injection til that day that I can go.//


//Вот список вакцин рекомендованных, когда ты путешествуеш по Южновосточной Азии.//

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti