19.9.2023

Etelä-Afrikka - Kapkaupunki - Table Mountain (Pöytävuori)

Pöytävuori on yksi Kapkaupungin maamerkeistä. Vuori on nimensä mukaisesti tasainen (kuten ensimmäisestä kuvasta näkee), ja sen päällä on ravintola, turisteille suunnattuja liikkeitä ja helppoja kävelyreittejä. Pöytävuori kuuluu Table Mountain National Parkiin (SANparks) ja on näin ollen taaskin maksullinen kohde. Me menimme Camps Baysta paikan päälle HopOnHopOff-bussilla (jotka on kaikesta turistiudestaan huolimatta aivan erinomainen tapa liikkua tällaisissa paikoissa, joissa välimatkat on pitkiä, ja turvallisuudesta varoitellaan. Kuulokkeista saa myös hyvän kokonaiskuvan kaupungin historiasta). 

Pöytävuorelle täytyi jonottaa tovi. Köysirata itsessään oli pelottavan jyrkkä, mutta ai että mitkä näkymät ylhäällä odottivatkaan! Sieltä näki Kapkaupungin molemmat puolet ja Robben Islandin. Wau! Vuorelle voi itse myös vaeltaa, mutta nousu on rankka. Päällä kulkevat kävelyreitit olivat suurimmalle osalle soveltuvia. Mahdollista oli jatkaa myös pidemmille reiteille, pois Pöytävuoren päältä, mutta meillä ei riittänyt aika. Viimeiset köysiratavaunut lähtivät alaspäin ennen pimeää, ja pimeä tulee 17:30 aikoihin Etelä-Afrikassa. Se rajoittaa jonkin verran. Kuten aina jaksan toistaa, antaa kuvien puhua puolestaan.


























Millamaija

16.9.2023

Etelä-Afrikka - Kapkaupunki - Cape Point - Cape of Good Hope Nature reserve

Pingviinien jälkeen lähdettiin meidän ihanan Uber-kuskin kyydillä kohti Hyväntoivonniemeä. Cape of Good Hope kuuluu Table Mountain National Parksiin (SAN Parks) eli sinnekin mennäkseen pitää maksaa sisäänpääsymaksu (niinkuin joka ikiseen paikkaan Etelä-Afrikassa, mikä on ihan ookoo). Sinne ei myöskään pääse julkisilla. Yleisesti katsottuna auton vuokraaminen monessakin tilanteessa olisi ollut fiksumpaa kuin julkisiin ja Ubereihin luottaminen. Mutta meillä kenelläkään ei tullut hommattua kansainvälistä ajokorttia, ja liikennekin on vasemmanpuoleinen. Selvittiin koko reissu melkein erinomaisesti, mutta käytänöllisyyden vuoksi voin suositella tiettyjen asioiden kohdalla vuokraamaan auton (esim. Kruger tai Hyväntoivonniemellä käynti). Tosin, Etelä-Afrikan liikenteestä varoitellaan aika paljon; älä pysähdy liikennevaloihin tai tien varteen, älä ajele pimeän jälkeen jne. Siellä heitellään piikkimattoja tielle ja ryöstetään autoja ase ohimolla. Krugerin luonnonpuistoon mennessä suositellaan välttämään osaa porteista (Numbi -gate, siellä kuollut turisti jokunen vuosi sitten). Meidän reissu kesti 2,5kk eikä koettu turvattomuutta tien päällä, päästiin aina sinne minne piti ja kuskitkin olivat ystävällisiä. Mainittakoon, että elokuussa kun olin uudelleen Etelä-Afrikassa (oi kyllä!) niin matkustustiedotteen perusteella sain Ulkoministeriöltä viestin Kapkaupungin lakoista ja levottomuuksista, jotka vaikuttivat taksi- ja Uber-liikenteeseen.

Me siis päästiin meidän ihanan Uber-kuskin kyydillä paikan päälle. Niemiä on kaksi melkein vierekkäin, Cape of Good Hope (Hyväntoivonniemi) ja Cape Point, johon menee eräänlainen funikulaari huipulle. Meillä ei enää pitkien välimatkojen vuoksi ollutkaan aikaa käydä kaikissa mahdollisissa paikoissa, joten valitsimme näistä kahdesta kuskin suositusten perusteella Cape Pointin. Cape Pointilta oli upeat näköalat majakkoineen mm. Cape of Good Hopelle. Parkkipaikalla tuli vastaan yksinäinen paviaani. Niitä on kuulemma ollut joskus enemmän, mutta valtio on kitkenyt niitä pois. Kuvissa, joissa istun reunalla, näkyy taustalla Hyväntoivonniemi.














Millamaija

13.9.2023

Etelä-Afrikka - Kapkaupunki - Boulder's Beach

Meillä oli aikaa Kapkaupungissa 12 päivää ennen vaihtoon lähtöä. Vaihto itsessään tulisi tapahtumaan Potchefstroomissa, eli lennot Kapkaupungista Johannesburgiin oli varattu jo hyvissä ajoin. Sitä ennen päätettiin pistää kaikki säästöt haisemaan ja elää täysillä koko 12 päivää. Oikein once in a lifetime -tyylillä, kaikki mulle heti nyt. Meillä oli kaikilla tiettyjä asioita, joita halusimme nähdä tai kokea, niistä sitten saatiin aikaan hyvä aikataulu, jokaiselle jotakin ja kaikkien toiveet kuultiin.

Reissu itsessään oli jo hauska kokemus, sillä me olimme kolme toisillemme ventovierasta ihmistä, ja nyt majoituimme pienessä kaksiossa kolmistaan toisiimme tutustuen. Ehdimme tavata muutaman kerran ennen vaihtoa, mutta muuten kaikki tutustuminen tapahtui sitten väkisin matkan varrella. Voin sanoa että erittäin positiivinen ja osaltaan myös kasvattava kokemus, joka eteni niin luonnollisesti. Meillä oli hyvä kolmen joukko, kaikki niin erilaisia toisistaan, ja silti meistä muovautui niin toimiva ja joustava yksikkö loman ajaksi.

Meistä yksi oli käynyt aiemminkin Etelä-Afrikassa, toinen ollut mm. au pairina Australiassa ja sitten minä. Kaikilla jotain kokemusta maailmalta. Mutta tää reissu oli eeppinen. Alussa me oltiin aivan fiiliksissä kaikesta, oli ihania Uber-kuskeja, pingviineitä, upeita maisemia, hyviä viinejä jne jne. Naurettiinkin jälkikäteen, miten pikkuhiljaa vaihdon aikana homma tasaantui, ja sellainen ylenpalttinen hypetys jäi taakse. Kuinka kaikki oli niin ihanaa alussa, niin siistiä! 

Boulder's Beach on Kapkaupungissa sijaitseva ranta, jossa elää luonnonvaraisia pingviineitä. Se on osa Pöytävuoren kansallispuistoa (SANparks). Kapkaupunki on hyvin laaja käsite, ja vaikka ranta sijaitsee ns. Kapkaupungissa, emme ymmärtäneet kuinka pitkällä se on. Otimme Uberin kohti rantaa, ja kuski kysyi, millä ollaan tulossa takaisin. Suunnitelmissa oli mennä katsomaan pingviinit ja sen jälkeen vierailla Hyväntoivonniemellä. Ensinnäkin, Boulder's Beachille ajaa Camps Baysta tunnin, ja Hyväntoivonniemi sijaitsee Table Mountain National Parkin sisällä, mistä ei saa kyytejä pois eikä siellä toimi netti. Sinne ajaa vielä pingviineiltä puolisen tuntia. Sovittiin, että sama kuski on meillä koko päivän, ja tämä osoittautui erittäin toimivaksi. Hän odotti kun käytiin nähtävyyksissä, ja vei meidät sitten kotiin. Otettiin selfieitä ja vaihdettiin numeroita ja elämä oli yhtä ilotulitusta. 

Tässä postauksessa esittelen Boulder's Beachin luonnonvaraiset pingviinit. Niitä elää enemmänkin rantaviivalla, mutta esimerkiksi Robben Islandilta ne ovat kaikki kadonneet. Jäljellä on enää keinopesät muistuttamassa pingviinien olemassaolosta. Myös Boulder's Beachilla on keinopesiä, ja ne olivatkin ahkerassa käytössä. Mä rakastuin pingviineihin ihan kybällä. Ostin korua ja magneettia ja vihkoa, kaikissa toki pingviinit printattuna. Ja sitten käytiin vielä pingviinien sanctuarylla toisena päivänä niin lahjoitin sinne rahaa pienille rakkaille söpöläisille.















Millamaija

10.9.2023

Etelä-Afrikka - Kapkaupunki - Camps Bay

Vaihto on nyt jo "kaukainen" muisto vain, mutta Etelä-Afrikka kaikessa kauheudessaan ja kauneudessaan teki lähtemättömän vaikutuksen minuun. Jo siellä ollessani, tiesin, että tulen palaamaan tähän vastakohtien maahan vielä jonain päivänä.

Meidän Etelä-Afrikan koettelemus alkoi Kapkaupungin lomalla tämän vuoden maaliskuussa, ja siis, voi että kuinka upea ja monipuolinen tuo kaukainen kaupunki olikaan! Siihen ei riitä yksi eikä kaksi postausta, vaan tästä alkaa postaussarja Etelä-Afrikasta ja sen tarjoamista ihmeistä. Me tehtiin kaikkea haisukelluksesta safariretkiin, viininmaisteluita viinitiloilla, laskuvarjohyppyä, historiaan tutustumista, nähtävyyksiä.. Tästä riittää kerrottavaa.

Kapkaupungissa majoituimme Camps Bayssa pitkällisen taustatutkimuksen jälkeen. Alue on hieman vauraampi, turistien suosiossa ja turvallinen. Siellä ei myydä edes kaupoissa alkoholia (baareissa kylläkin), ja se on vuorijonon (nimeltä Twelve Apostles) ja meren välissä. Ja ei kyllä oltaisi voitu parempaa paikka valita. Alue oli upea ja oikeasti turvallisen tuntuinen. Siitä myös pääsi helposti joka suuntaan joko Uberilla tai turistibussilla. Ekassa kuvassa näkyvä vuorenhuippu on nimeltään Lion's Head.

Ensimmäisenä päivänä kun käveltiin tutustumassa ympäristöön, tuntui kun olisi laskeuduttu toiselle planeetalle. Iltaisin kaduilla soivat rummut ja laulettiin jotain kielillä joita en puhu. Auringonlaskut olivat henkeäsalpaavia. Ilma oli kuuman kostea. Ja me ei vielä tiedetty mistään mitään. Tämä reissu räjäytti tajunnan niin monta kertaa. Ainakin minulla. Kuvat saavat kertoa tätä tarinaa. Tervetuloa Etelä-Afrikkaan.










Millamaija