29.7.2016

Kuolemantuomio ja rikokset Valko-Venäjällä

Valko-Venäjä on Euroopan ainoa maa jossa on kuolemantuomio voimassa. Juteltiin siitä Vovan kanssa, ja sain tietää vähän paremmin, minkälaisista asioista siellä voidaan tuomita kuolemaan. Käytännössä ainakin erityisen sekopäisistä murhajutuista (ja jos oikein muistan niin) rankoista huumeisiin liittyvistä rikoksista voi saada kuolemantuomion. Siellä teloitetaan jengiä aina silloin tällöin, ei niistä kai paljoa julkisuuteen huudella. Googlaamalla löysin muutamia uutisia aiheeseen liittyen mm. Minskin metropommittajan vaadittavasta teloituksesta sekä jutun salaa teloistetusta murhaajasta (Linkit menevät Helsingin Sanomien sivuille).

Siellä myös voi joutua vankilaan Suomen mittakaavassa vähäpätöisistä asioista. Laki ei myöskään toimi oikeudenmukaisesti vaan poliiseilla on mielivalta joka tilanteessa. Vaikka olisit oikeassa, olet väärässä jos poliisi niin päättää. Toisaalta tämä toimii toiseenkin suuntaan eli tähän väliin mahtuu myös korruptio josta minulla on omakohtaista kokemusta mm. maksamalla itseni ulos pikkusummalla ylinopeussakoista. (Elämäni ainoa ylinopeussakko). 

Tiedän myös tapauksen jossa mies löi omassa eteisessään kotiinsa tunkeutunutta känniläistä ja joutui siitä useiksi vuosiksi vankilaan. Huumausaineista tuomiot ovat myös kovat. Se näkyykin siinä etteivät huumeet ole arkipäivää Valko-Venäjällä. Sen kanssa ei haluta pelleillä sillä vankila voi odottaa hyvin pienistäkin hallussapidoista tai käytöistä. Kukaan ei uskalla.

Valko-Venäjällähän ennen netin käyttökin oli valvottua valtion toimesta. Kaikki liikenne oli tiedossa ja esimerkiksi pornosivuille ei ollut pääsyä. Sen jälkeen ajoista on hieman tultu avoimempaan päin, mutta viime viikolla Vova kertoi että nyt Skype-puheluihin on tullut jotain estoja ettei Skypen kautta voi soittaa enää puhelimeen, ainoastaa Skype-Skype-puhelut onnistuvat.

Alkoholin vaikutuksen alaisena tehdyt rikokset, erityisesti väkivaltarikokset, ovat suurin laitoksia kuormittava siivu. Valko-Venäjällä on hyvin yleistä tämä suomalainenkin mentaliteetti jossa vedetään viinaa ja hakataan toisia puukolla. Valko-Venäjä onkin vuonna 2014 rankattu koko maailman eniten alkoholia kuluttavaksi maaksi. Eniten alkoholinkulutusta = eniten ongelmia kenties?
Maassa on hätänumero jonka kautta voi tilata kotiinsa henkilöt, jotka piikittävät rauhoittavaa lääkettä ylikierroksillä riehuvaan henkilöön ilman, että tätä tarvitsee viedä putkaan tai sairaalaan.

Semmoisia perjantaiaamun keloja aiheesta. On jotenkin kammottavaa ajatella, että maa, joka on niin lähellä meitä monellakin tapaa, sallii vielä teloituksen. Tunnelma huokuu pintapuolisesti neuvostoajasta elpyvää perunaa viljelevää lintukotoa mutta pinnan alla kytee puhdas diktatuuri köyhässä valtiossa joka on matkalla alaspäin ja tekee sen kansalaisten kustannuksella.

Millamaija

ps. Voisin koota sellaisen postauksen aiheesta jossa kirjoitan listan älyttömimmistä laeista joita Valko-Venäjällä on. Niitä kehitetään kokoajan jotta kansa maksaa virheistään valtiolle. Esimakua tämä esimerkki: Jos menet autokoulun teoriakokeeseen shortsit jalassa, olet automaattisesti hylätty.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti